lauantaina, maaliskuuta 15, 2008

Islamin virallistaminen Suomessa

Hyviä asioita on joskus vaikea huomata. Olen aiemminkin selaillut Paavo Saarirannan Blogos-blogin juttuja, mutta nämä kaksi juttua osoittavat hänen olevan meikäläisen kanssa samalla aaltopituudella, mitä tulee islamiin ja monikulttuurisuuteen.

Ensimmäisessä jutussaan hän kertoo, kuinka Suomen Islamilainen Neuvosto (SINE) on itse asiassa ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen luomus. Itsekin sivusin aihetta, kun kirjoitin Suomen Islamilaisen neuvoston ottaneen etäisyyttä Abdullah Tammen puoluehankkeeseen. Seuraava Paavon huomio kannattaa panna mieleen:

Viranomainen on siis itse luonut organisaation, joka käyttää keskitetysti muslimien ääntä maassamme ja joka voi tulla kuulluksi viranomaisasioissa. Antamalla islamin ”virallinen ääni” yhdelle järjestölle valtio kääntää selkänsä mm. musliminaisille pakottamalla heidät identifioitumaan ”islamilaisiksi naisiksi.” Todellisuudessa monille heistä islam ei uskontona merkitse mitään, vaikka he joutuvatkin elämään ”islamilaisen kulttuurin” alla.

Britanniassa valtiovalta on pitkään keskustellut ”muslimiyhteisön” edustajien kanssa ja brittiläistä keskustelua seuranneille edustajien luonne on jo tullut tutuksi. Näiden edustajien luominen vaikuttaa kolmella tavalla. Ensinnäkin ne legitimoivat islamin aseman yhteiskunnassa yhdistämällä hajanaiset muslimiyhteisöt kattojärjestön alle, mikä lienee ollut Puumalaisen tavoite alkujaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nämä järjestöt eivät ole saaneet minkäänlaista demokraattista valtuutusta kuvitteelliselta ”muslimiyhteisöltä”.

Toiseksi muslimijärjestöjen johdossa on paljon islamilaisia uskonoppineita eli ne ovat lähtökohtaisesti vanhoillisempia ja uskonnollisesti puhdasoppisempia kuin ihmiset, joita edustamaan nämä järjestöt on luotu. Järjestöille annettu virallinen asema vahvistaa vanhoillisen puhdasoppisen islamin asemaa muslimien keskuudessa ja heikentää naisten, maallistuneiden tai uskostaan luopuneiden asemaa.

Kolmanneksi ne auttavat muslimeja eristäytymään muusta yhteiskunnasta, koska ne määrittävät muslimit muista ihmisistä poikkeaviksi. Muslimin tärkein ominaisuus ei siis ole se, mitä hän tekee ja sanoo, vaan hänen uskonnollinen identiteettinsä, jota hän ei useimmissa tapauksissa ole itse valinnut.

Islamilaisen neuvoston perustamisessa yhtenä tavoitteena on varmasti ollut radikalisoitumisen ehkäisy. Tällöin kuitenkin on kysyttävä, edustaako Islamilainen neuvosto vähemmän vaarallista islamia kuin esimerkiksi Abdullah Tammi ja miten estetään järjestön joutuminen radikaalien käsiin. Viranomaiset ilmeisesti uskovat neuvoston vilpittömyyteen, mutta Britanniassa hallitus on joutunut pettymään, kun Britannian muslimineuvosto varsin suorasukaisesti sanoi terrorismin johtuvan Britannian ulkopolitiikasta ja vaati hallitusta muuttamaan sitä.

Muslimiyhteisön luonnin seurauksista Paavo kertoo toisessa jutussaan. Loppukappaleeseen tiivistyvät ne ongelmat, jotka Suomen viranomaisten lähestymistapaan sisältyvät:

Maahamme muuttavat maallistuneet muslimit kaipaavat uudessa elämäntilanteessa vahvistusta identiteetilleen. Suomen Islamilaisen Neuvoston perustamisen jälkeen heidän on helpompi löytää se islamista. Näin viranomaiset oikeastaan edistävät islamilaisen fundamentalismin nousua Suomessa. Paras tapahan ehkäistä islamin radikalisoitumista on pitää muslimit niin kaukana islamista kuin mahdollista. Nyt on vähemmistövaltuutetun johdolla valittu toinen tie.

Karkkipaperijihad ja nettirasismin vastainen taistelu eivät sittenkään edusta Mikko Puumalaisen työn kestävintä perintöä. Suomen Islamilaisen neuvoston luomisesta voi tulla hänen pahoista teoistaan vaikutuksiltaan pitkäaikaisin ja yhteiskunnan kannalta haitallisin, jos muslimien maahanmuutto lisääntyy, kuten on vihjailtu.

Blogosin kolme viimeisintä juttua ovat kaikki lukemisen arvoisia:

Vähemmistövaltuutettu: ”Kaikki Suomen muslimit yhtykää!”

Kaikki Suomen muslimit yhtykää – osa 2

Islamilaiset maat hämmentävät, eivät hälvennä pelkoja

2 kommenttia:

IDA kirjoitti...

"pääministerimme meni lopulta pyytämään muslimeilta anteeksi sitä, että suomalainen skiniporukka oli julkaissut pilakuvat omilla nettisivuillaan"

:)

Vasarahammer kirjoitti...

Suomen Sisun julkisuuskuvassa on ilmeisesti parantamisen varaa.

Joten hushus "propagandaministeri" siitä korjailemaan väärinkäsityksiä. ;-)