sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Islamilaista puoluetta kieltämässä

Soppa Abdullah Tammen vielä perustamattoman Suomen Islamilaisen Puolueen (SIP) ympärillä käy aina vain hullummaksi. Polttopisteessä on itsensä moneen kertaan munannut Maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Astrid Thors.

Thorsin käsittämättömän tiedotteen ”islaminvastaisesta shariasta” monet ovat jo lukeneet. Otsikko kuitenkin kertoi Thorsin tavoitteen, eli hänen mielestään islamilaisen puolueen perustaminen on osoitus puoluelainsäädännön puutteellisuudesta. Thors jatkoi tiedotteessaan sanomalla:

”Kulttuurien välinen dialogi ei hyödy islamistisen puolueen perustamisesta.”

Abdullah Tammi on vielä alkamattoman puoluejohtajan uransa aikana saanut suvaitsevaiston paniikkiin. Tammi saarnaa kulttuurien välisen dialogin kannalta väärää islamia. Tammen vaatimukset sharian käyttöönotosta ovat vääräuskoiselle kuulijakunnalle tarkoitetun hämeenanttilalaisen islamin version vastaisia. Tosin Tammi on muslimi mutta Jaakko Hämeen-Anttila ei tietääkseni ole.

Enkä ymmärrä, miten kulttuurienvälinen dialogi voisi olla jonkinlainen kriteeri puolueen perustamiselle.

Thorsin alkujaan ruotsinkielisen tiedotteen kömpelö suomennos jatkaa:

”Sen sijaan laki ei vaadi, että hyväksytään demokraattisia päämäriä tai kunnioitetaan ihmisoikeuksia.”

Demokratiassa ajatukset yhteiskunnan kehittämisestä kilpailevat keskenään. On äänestäjän tehtävä päättää, onko joku ajatus kelvollinen vai ei. Tehtävä ei kuulu maahanmuuttoministerille, virkamiehille tai edes hallitukselle paitsi Putinin Venäjällä, jossa puolueiden kieltäminen tekaistujen muotoseikkojen takia on arkipäivää. Tiedotteensa perusteella Thors ei kannata todellista demokratiaa vaan venäläistyyppistä ”ohjattua demokratiaa”.

Thors puhuu ylevästi demokraattisista päämääristä ja ihmisoikeuksien kunnioituksesta. Valitettavasti juuri Thorsin kaltaiset itseään suvaitsevaisina pitävät ihmiset ovat tahrineet nämä sanat ja kääntäneet niiden merkityksen päälaelleen. Ihmisoikeuksia puolustetaan Suomessa tekemällä tutkintapyyntöjä internetiin kirjoittavista yksityisistä ihmisistä ja jakamalla tuomioita Syrjintälautakunnan kaltaisissa poliittisissa tuomioistuimissa. Sitten vielä puolueen kieltäminen ennen vaaleja on osoitus demokratiasta.

Kieltämiselle ei perusteita

Helsingin Sanomien uutisessa todetaan otsikossa, että islamilaisen puolueen kieltämiselle ei ole perusteita. Oikeusministeriön julkisoikeusyksikön johtaja Sami Manninen toteaa:

"Yhdistymisvapaus on keskeinen oikeus, joka on taattu myös perustuslaissa. Yhdistyslaki ja puoluelaki asettavat rajoituksia puolueen toiminnalle, mutta lakeja täytyy tulkita äärimmäisen väljästi. Kaikkea muuta pitää suvaita paitsi suvaitsemattomuutta. "

Mikäköhän on se suvaitsemattomuus, jota ei pidä suvaita? Kuka päättää, mikä on suvaitsematonta ja mikä ei? Manninen tuskin tarkoittaa ministeri Thorsin suvaitsemattomuutta, jota mielestäni ei pitäisi suvaita.

Vihreitä edustava oikeusministeri Tuija Brax ei ota kantaa islamilaisen puolueen perustamiseen, mutta haluaa muutoin osoittaa olevansa hyvä ihminen:

”Jos jonkun yhdistyksen tavoitteena on heikentää naisten asemaa yhteiskunnassa esimerkiksi edistämällä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, on asiaan puututtava. Yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain vastainen, esimerkiksi kenenkään kuolemaa tai tappamista ei saa edistää.”

Hesari ilmeisesti kannattaa islamilaisen puolueen kieltämistä, koska se mainitsee IKL:n kieltämisen ikään kuin ennakkotapauksena. Neuvostoliiton saneleman rauhansopimuksen perusteella tapahtunut puolueen kieltäminen ei kuulosta oikein hyvältä esimerkiltä, vaikka puolue olisi jonkun tulipalokommunistin mielestä kuinka ”fascistinen” tahansa.

Abdullah Tammella on samanlainen oikeus perustaa puolue kuin kenellä tahansa muulla, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Minä puolestani varaan itselleni oikeuden arvostella Tammen puolueen päättömiä ja vastenmielisiä tavoitteita. Tammen puolue on vaatinut sharia-lakia Suomeen avoimesti, mikä on parempi asia kuin tuoda se hiipien keittiön kautta esimerkiksi ”maahanmuuttajanaisille suunnattuina uimahallivuoroina” kulttuurienvälisen dialogin ja suvaitsevaisuuden kaapuun verhottuna.

Ministeri Thors on tahtomattaan paljastanut, miten ontolle pohjalle hänen edustamansa ministeriön ajama monikulttuuripolitiikka on rakennettu. Vasta äskettäin luin Tundra Tabloidsin kommenttiosastolta, että aiemmassa kirjoituksessani mainittu Suomen Islamilainen Neuvosto on itse asiassa valtion johdolla luotu järjestö. Tällä järjestöllä olisi ollut mahdollisuus osoittaa, että Tammen edustama islam on väärää islamia. Luulen tietäväni, miksi järjestö ei sanonut asiasta mitään konkreettista.

9 kommenttia:

Pikkupoika kirjoitti...

Erinomaisesti tiivistetty.

Jotenkin en enää jaksa edes hämmästyä millaisella tietotaidolla/ymmärryksellä tätä maata johdetaan. En pysty käsittämään mitä Thorsin pään sisällä liikkuu, jos liikkuu, uskooko hän tosissaan että demarityyliin kieltämällä "paha islam" se korvautuu hämeenanttilan "hyvällä islamilla"? Että hallinnollisella pelleilyillä Tammi & co näkevät valon ja heistä kuoriutuu kunnon rauhanuskontoa saarnaavia demareita? Luuleeko Astrid tosissaan, että Islamilaiseen Puolueen kieltäminen ei aiheuttaisi vastareaktiota muslimimaista?!? Onko ankkalammikon ympärille rakennettu jokin muuri, joka estää hahmottamasta todellisuutta?

Anonyymi kirjoitti...

No Thors, joka ajaa diversiteetin eli islamin asiaa, on tietysti huolestunut siitä huonosta mainoksesta jonka A. Tammen puolue kyseisestä uskonnosta suomalaisille antaa. Parempihan muslimien olisi päästä vaikuttamaan vasemmiston ja vihreiden kautta kuten muualla Euroopassa. Zahra Abdullan läpimeno oli jo kutkuttavan lähellä eduskuntavaaleissa. Nyt sitten tulee wannabe-islamisti Abdullah Tammi sekoittamaan asiat väärällä hetkellä! Uskonkiihkoinen käännynnäinen kilvoittelija kun on, ei ymmärrä vaieta shariastakaan. Onneksi sharialla on yhtä vähän tekemistä islamin kanssa kuin aborttikiellolla katolilaisuuden kanssa.

Vasarahammer kirjoitti...

Kuten Torquemada sanoi, islamistit saavat tavoitteensa paremmin läpi vihreiden ja sosialististen puolueiden kautta. Näin he myös varmistavat, että muslimiväestön kannalta elintärkeät sosiaalituet pysyvät korkealla tasolla.

Omaa puoluetta ei kannata perustaa, koska se herättää vain vastustusta eikä edistä pitkän tähtäimen pyrkimyksiä.

Kuten Vanhasen puheista voi päätellä, kysyntää uussuomalaisille ehdokkaille on myös porvaripuolella. Ja eikös Mustafa Karakin ollut Tampereella Kokoomuksen ehdokkaana, jos en väärin muista?

Jukka Aakula kirjoitti...

Olitpa todella aika samoilla linjoilla minun kanssani tästä asiasta.

Demokratian koko ideahan on siinä, että villejä ajatuksia saa vapaasti esittää ja sitten hiukan kuin wikipediassa tai tiedeyhteisössä vertaisarvioinnalla ko. ajatus sitten punnitaan.

Minusta demokratia on toiminut Suomessakin suht hyvin, mutta mikä näitä Thorseja demokratiassa oikein eniten risoo ? Ymmärrän että jossain täysin dipolisoituneessa valtiossa kuten Ruanda demokratia ei ole toimiva.

Thors on ilmeisesti sellainen ihminen että häntä ärsyttää jos kaikki ei ole järjestyksessä niin kuin hän on ajatellut. Vilijonka.

Sallittuja mielipiteitä ovat A, B ja C. Ja sallitu perustelut A:n puolesta ovat p1, ..., pn, B:n puoelsta s1,...,sm jne.

Voi sitä pluralismin riemua kun ihmiset toistavat juuri siinä järjestyksessä kuin Thors on ajatellut näitä hyvin määriteltyjä argumentaatioita.

Sitä kulttuurien välistä dialogia.

Tulee mieleen todella Venäjä jossa Putin perustaa itselleen virallisia oppositiopuolueita demokratiaa varmistamaan.

Jukka Aakula kirjoitti...

Thors ja kumppanit ilmeisesti haluavat että muslimit keskustelevat vain vähemmistövaltuutetun yms. kanssa.

Paljon parempihan olisi että he menisivät mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos Suomessa olisi islamilainen puolue, muslimit oppisivat politiikkaa ja suomalaiset saisivat realistisen kuvan muslimien päämääristä ja asenteista hyvässä ja pahassa.

Vasarahammer kirjoitti...

Thors ja kumppanit haluavat itse ohjata "kulttuurien välistä dialogia". Tällöin valtion (ja kirkon) ymmärryskoneisto hoitaa keskustelun suomalaisten puolesta ja Suomen Islamilaisen Neuvoston kaltaiset järjestöt edustavat toista osapuolta.

Pikkupoika kirjoitti...

OT: Kai huomasit että ruotsinkielinen Puolueen näköradio esitti Jesus Campin sitten maanantaina? Tänään Totuuden vanha toverimme, 30+ tyttökerhon Anu Silfverberg stressaa TV-sivuilla kun aika ei riitä kaikkien FST5 ja Teeman erinomaisten ohjelmien huomaamiseen. Erityisesti esimerkkinä mainitaan maanantain Jesus Camp.

Hirveä stressi. Olen vain yksi ihminen, en ehdi, ei minusta ole tähän! Siis seuraamaan, mitä kaikkea FST5:ltä ja Yle Teemalta tulee. Se aiheuttaa samanlaista syyllisyyttä ja ahdistusta kuin kirjasto: eräpäivä unohtuu aina, ja sitten tuntuu pahalta, että yhteisillä rahoillamme minulle tehdään kaikkea hienoa, enkä osaa edes käyttää sitä oikein. Toisaalta syyllisyys on turhaa, koska onnistuminen on mahdotonta.

Vasarahammer kirjoitti...

Huomasin minä. Minulla ei Anun tavoin riitä aika kaikkien FST:n ja Yle Teeman hienojen ohjelmien katseluun.

Tuo dokumentti esitetään varmasti uudelleen. Onhan esimerkiksi Fahrenheit 9/11 -dokumentti nähty jo useaan kertaan.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Thors ja kumppanit haluavat itse ohjata "kulttuurien välistä dialogia". Tällöin valtion (ja kirkon) ymmärryskoneisto hoitaa keskustelun suomalaisten puolesta ja Suomen Islamilaisen Neuvoston kaltaiset järjestöt edustavat toista osapuolta."

Meillä on kulttuurien välinen dialogi hyvin organisoitua. Ihan niin kuin kulttuuri ja vähemmistöjen kulttuuri erityisesti oli vanhassa Neuvostoliitossa ja Kiinassa hyvin organisoituja.

Kiinassa oli aikoinaan sääntö että kaikkien Han-kiinalaisten piti pitää Mao-pukua. Sen sijaan vähemmistöillä oli pakko olla kansallispuku. Luin jonkun vähemmistökansan edustajan muisteloa. Hän muutti kotikylästään Pekingiin jossa melkein kaikki olivat Han-kiinalaisia. Kehui tunteneensa olonsa hiukan kiusaantuneeksi monivärisessä kansallispuvussaan joka omassa kotikylässä oli ihan normaali puku.