lauantaina, lokakuuta 13, 2007

Kammottava vasemmistolainen

Olen jonkin aikaa lueskellut brittiläisen Oliver Kammin blogia ja enimmäkseen pitänyt sen sisällöstä. Ainoa merkittävä miinus on kommentointimahdollisuuden puute. Kamm edustaa tässä suhteessa ideologisesti samaa linjaa kuin suomalainen toimittaja Jari Lindholm, eli hänen mielestään blogikommentit eivät tuo mitään oleellista lisää lukijalle vaan ovat pikemminkin riesa blogin ylläpitäjälle.

Jonkin aikaa luettuani Kammin blogia havaitsin, että Kamm on vasemmistolainen (left-wing). En olisi tätä muuten huomannut, ellei kirjoittaja itse olisi tunnustautunut sellaiseksi. Ennen tunnustusta pidin miestä lähinnä klassisena liberaalina. Sellainen hän toki voi ollakin, mutta perinteistä vasemmistolaista ajattelua hän ei toistaiseksi ole kirjoituksissaan esittänyt. Pikemminkin hän tuntuu arvostelevan voimakkaasti vasemmiston äärilaitaa, ja heidän tapaansa unohtaa epämiellyttävät faktat, jos ne eivät tue ideologisesti oikeaoppista tulkintaa.

Kamm ja historia

Itse seurasin mielenkiinnolla Kammin kirjoituksia Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetuista atomipommeista. Monet ovat jälkikäteen yrittäneet selittää pommituksia hirvittäviksi sotarikoksiksi ja yrityksiksi vakuuttaa Neuvostoliitto Yhdysvaltojen sotilaallisesta voimasta. Kirjoituksissaan Kamm on pyrkinyt osoittamaan, että pommitusten tavoitteena oli säästää (lähinnä amerikkalaisten sotilaiden) ihmishenkiä ja että pommitukset mitä todennäköisimmin sekä säästivät niitä että nopeuttivat sodan loppumista.

Varsinaisen teesinsä Kamm on esittänyt tässä Guardianin kolumnissa. Siinä hän kertoo, että käytettävissä oleva fakta-aineisto tukee perinteistä tulkintaa. Truman pudotti pommit, koska halusi nopeuttaa sodan päättymistä. Tämä puolestaan säästi lukemattomien amerikkalaissotilaiden, japanilaissiviilien, orjatyöntekijöiden ja japanilaisten vankileireillä viruvien sotavankien hengen.

Luonnollisesti tällaista käsitystä oli monen Guardianin lukijan vaikea niellä. Kamm vastaa arvostelijoilleen tässä ja tässä blogikirjoituksessa. Jos Kamm noudattaisi oikeaoppista vasemmistolaista tulkintaa, hän korostaisi, että amerikkalaisdiplomaatti varoitti neuvostoliittolaista kollegaansa ennen pommin pudottamista. Tähän hän vain toteaa, että varoituksesta ei ole todisteita.

Ei myöskään ole todisteita, että Trumanin neuvonantajat olisivat kertoneet Japanin antautuvan, vaikka pommeja ei olisi pudotettu. Lopuksi Kamm toteaa, että ydinaseita saa vastustaa, mutta perusteluina täytyy käyttää jotain muuta kuin Hiroshimaa.

Kamm ja äärivasemmisto

Britanniassa vasemmiston äärilaitaa edustaa George Gallowayn edustama Respect Party, jonka osana on Sosialistinen työväenpuolue SWP (Socialist Workers Party). Lisäksi 1980-luvulla Thatcherin aikana Britannian työväenpuoluetta eli Labouria hallitsi äärivasemmistolainen suuntaus Tony Bennin johdolla. Labourista irtautui tuolloin Sosiaalidemokraattinen puolue SDP, joka myöhemmin yhdistyi Liberaalien kanssa ja muodosti Liberaalidemokraattisen puolueen.

Erityisen armoton Kamm on SWP:n edustamaa antisemitismiä kohtaan. Britanniassa SWP/Respect on leimautunut Gallowayn johdolla palestiinalaisten ja islamistien puolustelijaksi. Retoriikkansa tukena SWP/Respect käyttää väitettyä juutalaislobbyn vaikutusvaltaa ja Siionin viisaiden aikakirjoja Lisäksi puolue rinnastaa mielellään Israelin toimet Hitleriin ja natseihin.
Kammin kammo vasemmistolaista antisemitismiä kohtaan käy ilmi tässä ja tässä blogikirjoituksessa muiden muassa. Jälkimmäisessä tulilinjalle joutuu tunnettu evoluution tutkija ja ateisti Richard Dawkins, joka on kirjoittanut mm. kirjat Selfish Gene ja God Delusion. Kamm arvostaa Dawkinsin työtä sekularismin ja rationalismin puolesta, mutta Dawkinsin poliittiset mielipiteet eivät edusta samaa tasoa kuin hänen kirjoituksensa evoluutiosta.

Itse muistan Dawkinsin sanoneen, että 9/11-terrori-iskut johtuivat ”uskonnosta” eikä islamilaisesta ideologiasta. Dawkins on myös kuvaillut juutalaislobbya seuraavasti:

Kun ajatellaan, miten valtavan hyvin juutalaislobby on menestynyt, vaikka – uskonnollisia juutalaisia ainakin – on vähemmän kuin ateisteja, ja silti he monopolisoivat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, kuten monet ovat huomanneet. Jos ateistit saavuttaisivat edes murto-osan tuosta vaikutusvallasta, maailma olisi parempi paikka.

Kamm on Dawkinsin tavoin syvästi epäuskonnollinen. Kammin mukaan uskonnot muodostavat äärimmäisen epätodennäköisen hypoteesin. Kamm kuitenkin erosi Britannian humanistiyhdistyksestä sen jälkeen, kun järjestön lehdessä vaadittiin parlamentin jäseniä vahvistamaan näkemyksensä uskonnosta. Tuolloin Dawkins oli järjestön varapuheenjohtaja. Kammin mukaan ehdotus olisi sekularismin periaatteiden vastainen. Yhdysvaltain perustuslain 6. pykälässä sanotaan, että mihinkään julkiseen tehtävään ei saa vaatia minkäänlaista uskonnollista testiä.

Kamm ja sananvapaus

Sananvapauden suhteen Kamm on absolutisti, mikä on luonnollista, koska hän on ilmaisuvapautta puolustavan Index on Censorship –lehden kolumnisti. Hänen ehkä vahvin kannanottonsa sananvapauden puolesta ilmestyi kyseisessä lehdessä ja on luettavissa täältä.

Kirjoituksessaan Kamm puolustaa loukkaavia mielipiteitä maltillisuuden tyranniaa vastaan. Monet ovat olleet sitä mieltä, että sananvapautta puolustetaan parhaiten välttämällä ylilyöntejä ja käyttämällä sananvapautta maltillisesti ja harkiten. Tällaisia käsityksiä esiintyi julkisuudessa paljon Tanskan Muhammad-pilakuvaskandaalin yhteydessä.

Kamm kuitenkin sanoo, että sananvapaus todellakin loukkaa, mutta tässä ei ole mitään pahaa. Tieto helpottaa huonojen ajatusten hylkäämistä. Pilkka ja iva ovat tässä työssä erinomaisen tehokkaita työkaluja.

Tietysti ne, joiden syvintä vakaumusta pilkataan, voivat loukkaantua, ja heitä kohtaan voi tuntea sympatiaa (vaikka tietenkään ei ole pakko). Vakaumusta ei kuitenkaan pidä erityisesti suojata lainsäädännöllä julkisessa keskustelussa. Valitettavasti monet kuitenkin käsittävät väärin sanan kunnioitus merkityksen. Mielipiteiden ja niiden esittäjän kunnioituksessa on kyse eri asiasta. Mielipiteet ansaitsevat kunnioitusta sen mukaan, kuinka hyvin perusteltuja ne ovat. Niitä ei tarvitse kunnioittaa pelkästään sen takia, että ne ovat uskonnollisia mielipiteitä.

Viimeksi Kamm kommentoi Britanniassa homofobisen vihapuheen kieltävää lakiehdotusta. Useimmissa Euroopan maissa kiihotus kansanryhmää vastaan on kielletty ja lisäksi monissa maissa mm. Suomessa on kielletty uskonrauhan rikkominen. Kaikki nämä lait rajoittavat sananvapautta, ja niiden avulla valtio ulottaa valvontansa ihmisten ajatuksiin. On täysin riittävää, jos kiihotus väkivaltaan on kielletty.

Kun tarkastellaan ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen ja valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin sananvapauden rajoittamiseen tähtääviä toimia, Kammin ajatukset lämmittävät ja antavat moraalista tukea niille, joiden mielestä Puumalainen ja Illman edustavat yhteiskunnalle vahingollista totalitarismia.

Kamm tietysti opettaa myös toisella tavalla. Ajatuksia ei pidä tuomita sen mukaan, kuka niitä esittää. Itse en erityisemmin arvosta vasemmistolaista ajattelua, mutta toisaalta perusvasemmistolainen voi pitää Oliver Kammin mielipiteitä jonain muuna kuin vasemmistolaisina. Kamm nimittäin on kirjoittanut kirjan, jossa hän puolustaa Yhdysvaltojen uuskonservatiivien ulkopolitiikkaa. Luonnollisesti Kamm on puolustanut ja edelleen puolustaa päätöstä aloittaa Irakin sota, mikä tekee hänestä monelle vasemmistolaisena itseään pitävälle kammottavan vasemmistolaisen.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kamm nimittäin on kirjoittanut kirjan, jossa hän puolustaa Yhdysvaltojen uuskonservatiivien ulkopolitiikkaa. Luonnollisesti Kamm on puolustanut ja edelleen puolustaa päätöstä aloittaa Irakin sota, mikä tekee hänestä monelle vasemmistolaisena itseään pitävälle kammottavan vasemmistolaisen.

...kuin myös monelle paleokonservatiivina itseään pitävälle. Neokonnien sodat eivät ole muuta kuin vahvistaneet terrorismia ja islamismia ja heikentäneet Länttä.

Tupla-J kirjoitti...

Hehee, Kamm on vain havainnut yhden glossokratian ydinasioista:

Vasemmisto on Oikeassa, Oikeisto on Väärässä.

Vain vasemmistolainen voi tuoda näkemyksensä julki ilman natsileimaa. Siinä merkityksessä jossa sanan ymmärrän, hän ei vaikuta vasemmistolaiselta oikein millään tasolla.

Eduskuntaehdokas / Kuntavaaliehdokas Lehto Seppo: Kannanottoja Suomen ryssäläistämisen / bryssäläistämisen / islamisoittamisen estämikseksi nyt ennen kuin on myöhäistä. Toimikaa! kirjoitti...

Olenko syyllistynyt rasismiin?

Olen joutunut kieltäytymään oheiseen tapaan:

Lehdistötiedote kaikessa ystävyydessä 18.10.2007 vastauksena todisteellisiin kyselyihin Seppo Lehdolle nigerialaiselta Emmanuel Enehiltä

Emmanuel Eneh sinulle voimia ja jaksamista oikean suomalaisuuden, suomenkielen ja suomalaisuuden opiskelussasi, jotta välttyisimme ns. "kulttuurien yhteentörmäyksiltä" ja / tai tahottomilta väärinymmärryksiltä. Kunnioittakaamme suomenkielen ilmaisun vapautta sortumatta tahallisiin "orwellimaisuuksiin" eli neuvostoaikojen tapaisen uusiosuomen käyttämiseen ja siihen painostamiseen vaikka sellaisia tahoja on eri puolueet ja järjestöt väärällään Sovjet-systeemin romahtamisen jäljiltä.

Tamperelainen ihmisoikeusaktivisti Seppo Lehto ei tule Tampereen Vihreiden nigerialaisen Emmanuel Enehin avustajaksi seuraavissa vaaleissa, vaan asettuu itse tarvittaessa ehdolle maahanmuutto-, ihmisoikeus-, oikeus-, asuminen-, tulevaisuus-, kieli-, turvallisuus-, pro Natojäsenyys- ja aluepalautukset vaaliteemoinaan

Palaute http://kannanottoja.blogspot.com/ comment-osion kautta kaikille avoin olet sitten neekeri, intiaani, valtionsyyttäjä, mustalainen, hindu tai suomalainen

Ohessa ajankohtaisia maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia koskevia uutisa muualta EU:sta

http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/

Ajattelu lienee sallittua niin ettei meille suomalaisille alkuperäkansana käy kuten Amerikan intiaaneille tai Tasamanian alkuperäväestölle?

Tamperetta voinee mainostaa tunnetuksi kaikilla foorumeilla muunakin kuin kommari-, punikki- ja ryssäläistämiskeskuksenamme eli oheiseen tapaan:

Kilauta oheista Tamperetta tunnetuksi tekevää sivustoa ja tutustu aineistoonsa:

http://tampere-tunnetuksi.blogspot.com

Mainosta sinäkin Tamperetta ja Tampereen tunnetuksi tekevää kulttuuriantiamme eli Mohammad pilakuvakilpailusta kertovaa nettisivua

i.p. kirjoitti...

"Itse muistan Dawkinsin sanoneen, että 9/11-terrori-iskut johtuivat ”uskonnosta” eikä islamilaisesta ideologiasta."

Muistat väärin. Olen lukenut Prof. Dawkinsin kirjoituksia laajalti (omasta mielestäni), eikä hän ole koskaan sanonut, etteikö islamilainen ideologia aiheuttanut 911-iskuja.

Itseasiassa päinvastoin. Suosittelen kaikille lämpimästi Dawkinsin kirjaa 'God Delusion', jonka saa myös suomeksi nimellä 'Jumalharha'. Siitä kyllä käy selväksi hänen kantansa asiaan.

Se, että Dawkins näkee noiden iskujen johtuneen uskonnosta, on myös totta. Islam on uskonto muiden lähes samanlaisten joukossa. (Niille, jotka väittävät islamin olevan kultti, ideologia, tai elämänohjeisto, muttei uskonto, sanottakoon: Niin on kristinusko ja juutalaisuuskin. Jos ette usko minua, menkää ja lukekaa raamattu.)

"Dawkins on myös kuvaillut juutalaislobbya seuraavasti:"

Lukuunottamatta sitä, että kaikki juutalaisuuden kritiikki on automaattisesti rasismia ja natsiutta, en näe mitään väärää siinä, että Dawkins toteaa... no, totuuden. Juutalaislobby on hyvin voimakas Yhdysvalloissa. Tästä voidaan vetää monenlaisia johtopäätöksiä, mutta omasta mielestäni Dawkins tässä kyllä yrittää käyttää kyseistä lobbyä HYVÄNÄ esimerkkinä, josta Yhdysvaltalaisten ateistien kannattaisi ottaa oppia.

Mitä tulee sitten taas kysymykseen, siitä saako poliittisilta vaikuttajilta, esim. kansanedustajilta, kysyä heidän näkemystään uskontoon, niin tietysti saa! Kun ottaa huomioon kuinka paljon kärsimystä uskonto maailmalla ja meillä aiheuttaa, niin eiköhän se ole meidän jokaisen parhaaksi tietää keitä olemme valinneet/valitsemassa tekemään valtion voimalla toimeenpantavia päätöksiä.

Se, ettei uskonnosta saisi kysyä, on sekä sananvapauden rikkomista että erikoisoikeuden antamista uskonnollisille näkökannoille. Vai pitäisikö samalla periaatteella kieltää... no kaiken kysyminen poliitikoilta? Jos uskonnosta ei saa kysyä, niin sitten on perusteltua sanoa, ettei saa kysyä onko ehdokas koskaan syyllistynyt rikokseen. Tämäkin kun saattaa loukata ehdokkaan/edustajan herkkää hipiää, mutta kuka nyt haluaisi rikollista valita...

Vasarahammer kirjoitti...

Ilen kannattaa käydä lukemassa tuo:

http://takkirauta.blogspot.com/2007/10/mihin-uskontoa-tarvitaan.html

Olen pääpiirteittäin samaa mieltä tuon kanssa.

Kirjoituksessani mainittu Kamm on myös ateisti ja mielestäni kirjoituksessani siteeratut kohdat kuvaavat hyvin, miksi Dawkinsia kohtaan voi hyvällä syyllä tuntea vastenmielisyyttä.

"Kun ottaa huomioon kuinka paljon kärsimystä uskonto maailmalla ja meillä aiheuttaa, niin eiköhän se ole meidän jokaisen parhaaksi tietää keitä olemme valinneet/valitsemassa tekemään valtion voimalla toimeenpantavia päätöksiä."

Juuri tuo kaikkien uskontojen dumppaaminen samaan ryhmään on yksi Dawkinsin pahimmista virheistä. Hänelle ja monelle muulle ateistille kaikki uskonnot ovat sitä samaa epärationaalista mössöä, jolle ei ole mitään tarvetta ja josta pitäisi aktiivisesti pyrkiä eroon. Uskontojen välisillä eroilla ei ole Dawkinsin kaltaisille merkitystä.

Dawkinsin kiihkossa on totalitaristisia piirteitä eikä minua lainkaan yllätä, että hän on poliittisilta näkemyksiltään vasemmistolainen. Kamm on liberaali sekularisti ja hyväksyy omatunnon vapauden, kun taas Dawkinsin mielestä uskonto pitäisi sosiaalisella insinöörityöllä aktiivisesti hävittää. Minulle tulee tuosta mieleen Neuvostoliitto ja tieteellinen ateismi.

Kun lisäksi kuuntelee Dawkinsin tieteen ylistyslaulua, häntä voi perustellusti pitää skientistinä eli tiedeuskovaisena.

Uskonto on mahdollista hävittää ihmisestä mutta sen tilalle ei välttämättä tule rationaalista ajattelua ja ylevää humanismia, vaan jotain muuta, joka ei välttämättä ole yhtään parempaa.

i.p. kirjoitti...

Kiitos linkistä. Kävin lukemassa. Erittäin karmiva tarina. Minulla on hämäriä muistikuvia, että olisin joskus kuullut/lukenut siitä, mutta tuollaisten asioiden muistaminen ei ole koskaan pahitteeksi.

Huomasin kuitenkin erään seikan, josta tulee säröääni tuohon argumenttiin: ik-kansalta vietiin maa, ei uskontoa. Ja oletettavasti heidän uskonnossaan ei ollut minkäänlaista 'sääntöä' siitä, että toisten ihmisten ruumiillista koskemattomuutta pitää kunnioittaa.

Saarnaajat korvasivat ik-kansan entisen uskonnon toisella. Todennäköisesti samalla, johon heidät tuhonnut diktaattori kuului.

Mitä tulee sitten siihen, että Dawkins, kuten rationaaliset ateistit (irrationaalisiakin tietysti on), sumputtaa kaikki uskonnot yhteen mötikkään, niin se johtuu ikävä kyllä siitä, että uskontojen luonteeseen kuuluu se, että ne ovat irrationaalisia. Jokaiseen uskontoon kuuluu Usko Ilman Todisteita. Tätä on rationalistin mahdoton hyväksyä. Jos pitää uskoa jonkin olemassaoloon, niin siitähän on voitava esittää todisteet, muutoin me emme voi koskaan olla varmoja mistään.

Neuvostoliitto ja "tieteellinen" ateismi. Jos sitä saisi sentin joka kerta kun tuon kuulee. Neuvostoliitto vain VÄITTI noudattavansa tieteellistä ateismia (ja onnistui siirtämään sen erittäin tehokkaasti meemipooliin). Tosiasiassa sosialismi/kommunismi oli uskonto, jossa yliluonnollinen oli 'kansa', 'yhteiskunta, ja/tai 'työväki'. Oli mitä oli, niin sillä ei ollut mitään tekemistä tieteellisen, eli rationaalisen, ateismin kanssa.

Skientismi taas on amerikkalaisten kristittyjen keksintö, kun ateistit alkoivat olla tarpeeksi rohkeita ja lukuisia. Eivätkä suostuneet enää olemaan hiljaa. Skientismi on siitä hauska käsite, että se kääntää tieteen mukauskonnoksi. Ikävä kyllä tiede ja rationalismi on Uskoa Todisteilla. Siitä on uskonto kaukana.

Sitä, että Dawkins uskoo, että uskonto pitää hävittää maailmasta ei voi kiistää... Mutta... Pitää muistaa millä keinoilla. Toisin kuin monet uskovaiset, me ateistit emme ole lähtemässä tekemään 'hävittämistä' pakolla vaan tiedolla. Näin myös Dawkins, joka käy taistoaan kirjoituksilla ja luennoilla. Maailma taas on täynnä erilaisia uskovaisia, jotka haluavat käyttää ateistien hävittämiseen suoraa tai epäsuoraa väkivaltaa.

Suosittelen God Delusionia uudelleen, ja jos haluaa säikäyttää itsensä niin Rand:ia ja Rothbard:ia lisäksi.

Vasarahammer kirjoitti...

Takkiraudalla on muitakin hyviä juttuja, joissa sivutaan uskontoja ja ateismia. Kirjoittaja itse tunnustautuu buddhalaiseksi, ja buddhalaisuus ei oikeastaan ole uskonto vaan agnostinen filosofia.

Dawkinsin militantti ateismi ei minun silmissäni vähennä hänen ansioitaan tieteen popularisoijana.

Nykyaikana tieteen ja rationaalisen ajattelun vähäinen arvostus ei kuitenkaan johdu uskonnosta (tai ainakaan kristinuskosta), vaan ihan muista asioista, esimerkiksi postmodernismista.