torstaina, toukokuuta 04, 2006

Islamin kesyttäjä

Kun Yhdysvaltojen demokratiaprojektit Irakissa ja Afganistanissa ovat osoittautumassa monilta osin epäonnistuneiksi, kannattaa ottaa historiasta esimerkki miehestä, joka on ainoana maailmassa onnistunut kesyttämään islamin ja tekemään siitä ”vain” uskonnon.

Kyse on modernin Turkin perustaja Mustafa Kemal Atatürkista ja hänen toimistaan, joilla Turkista luotiin länsimaisen mallin mukainen kansallisvaltio tai ainakin melkein. Vaikka Atatürkin toimet eivät kauttaaltaan onnistuneet, ne olivat aikanaan erittäin radikaaleja ja niiden antama malli voisi palvella myös muita islamilaisia maita, joiden kansat elävät repressiivisten diktatuurien alistamina.

Turkkilaisten isä

Mustafa Kemal syntyi Ottomaanien valtakunnan Selanikissa eli nykyisessä Kreikan Thessalonikissa. Hänellä on sotilaustausta ja hän palveli ottomaanien armeijassa useissa paikoissa. Ensimmäisessä maailmansodassa hän palveli everstinä Gallipolin taistelussa 1915, ja esti ympärysvaltojen joukkoja valtaamasta Dardanelleja ja Bosporin salmea.

Akselivaltojen puolella sotinut Turkki joutui sodan jälkeen ympärysvaltojen valvontaan. Tätä seuranneen Kreikan ja Turkin sodan jälkeen Atatürkista tuli Turkin presidentti 23. lokakuuta vuonna 1923.

Ottomaanien valtakunta oli perustaltaan islamilainen ja lähtökohdiltaan universalistinen. Muslimit pitivät Ottomaanien valtakuntaa uudelleensyntyneenä islamilaisena imperiumina, jonka aiempi arabialainen versio tuhotui mongolien invaasiossa. Ottomaanien valtakunnassa ihmisiä ei luokiteltu etnisen taustan tai kielen mukaan, vaan tärkein erottava tekijä oli uskonto.

Atatürk näki, että hänen on rakennettava vastaperustetulle Turkin tasavallalle uudenlainen kansallinen identiteetti, joka ei perustu islamille. Atatürkin tavoitteena oli rakentaa Turkista moderni, teollistunut ja perustaltaan maallinen kansallisvaltio. Tämän vuoksi islamin asema Turkin yhteiskunnassa piti määrittää uudelleen.

Atatürkin uudistukset olivat erittäin radikaaleja aikanaan ja ne olisivat sitä vielä tänäkin päivänä, jos ne toteutettaisiin jossakin Lähi-idän muslimivaltiossa. Atatürkin ensimmäinen toimi oli kalifaatin lakkauttaminen. Kalifilla tarkoitetaan henkilöä, joka toimii profeetta Muhammedin seuraajana eli islamin johtajana.

Lisää seurasi, kun Atatürk lakkautti kristillisiä munkkeja vastaavat dervissiveljeskunnat. Myös naurettavuuksiin mentiin, kun perinteinen turkkilainen päähine fetsi kiellettiin. Turkkilaisen miehen länsimaista pukeutumista rohkaistiin, kuten myös naisten luopumista hunnusta.

Turkin lainsäädäntö rakennettiin Sveitsin mallin mukaan ja uusi lainsäädäntö kielsi moniavioisuuden ja mahdollisti siviilivihkimisen. Arabialainen kirjaimisto korvattiin latinalaisella ja turkin kieltä uudistettiin poistamalla sieltä arabialaisia vaikutteita.

Vuonna 1934 naiset saivat äänioikeuden, mikä oli edistyksellisempää kuin monen länsimaan käytäntö tuona aikana. Laki sukunimistä astui myös voimaan ja Mustafa Kemalista tuli Kemal Atatürk, Turkin isä.

Atatürk pyrki edistämään Turkin esi-islamilaisen historian tutkimusta, jonka tavoitteena oli vahvistaa, että Turkilla oli rikas ja elinvoimainen kulttuuri ennen seldzhukkien ja ottomaanien valtakausia. Atatürk lisäksi korosti turkkilaisen kansantaiteen merkitystä osoituksena turkkilaisesta luovuudesta.

Atatürkin uudistukset olivat shokki perinteisiä islamilaisia arvoja kannattaville, mutta islamin poissulkeminen kaikesta poliittisesta elämästä ärsytti vanhoillisia kaikkein eniten. Uskonnolliset koulut madrassat lakkautettiin ja sharia-laki lopetettiin, mikä aiheutti vastalauseita, mutta Atatürk ei antanut periksi tuumaakaan.

Mikä meni pieleen?

Atatürkin uudistukset olivat erittäin radikaaleja ja herättivät siksi voimakasta vastarintaa. Kurdialueella noustiin kapinaan kalifaatin lakkauttamisen ja islamin aseman heikentämisen takia. Nämä kapinat kuitenkin kukistettiin sotilaallisella voimalla ja Turkin armeijasta tulikin Atatürkin kuoleman jälkeen maallisen hallinnon viimeinen takaaja.

Atatürkin uudistukset olivat pohjimmiltaan ristiriidassa islamin opetusten kanssa, mikä tuskin on kenellekään islamia tuntevalle epäselvää. Koska uudistukset tapahtuivat pakottamalla ylhäältä alaspäin, ne eivät tukeneet riittävästi moniarvoiselle yhteiskunnalle välttämätöntä kansalaisyhteiskunnan kehitystä. Itse asiassa epäluulo vapaata kansalaistoimintaa kohtaan on yksi Turkin valtion ominaispiirre, koska vapaa kansalaistoiminta voisi johtaa separatististen ja islamististen ajatusten leviämiseen.

Atatürk määritteli Turkin kansallisen identiteetin ahtaasti, eli kristityt armenialaiset ja kreikkalaiset, joita vielä Ottomaanien valtakunnan aikana asui runsaasti nykyisen Turkin alueella, eivät siihen mahtuneet. Lukutaidottomat kurdit sen sijaan kuviteltiin voivan sulauttaa osaksi turkkilaista identiteettiä. Näistä tekijöistä muodostuukin kaksi modernin Turkin keskeistä ongelmaa.

Ensimmäinen ongelma näkyy selkeimmin 1900-luvn alussa tapahtuneessa armenialaisten kansanmurhassa, josta tosin Atatürkin perustama moderni Turkin valtio ei ole suoranaisesti vastuussa. Armenian kansanmurhasta vastasi sen sijaan nuorturkkilaisten nimellä tunnettu järjestö, joka kapinoi Ottomaanien valtakunnan silloista sulttania Abdul Hamid toista vastaan.

Nuorturkkilaiset olivat kansallismielisiä turkkilaisia, jotka loivat perustan Atatürkin vallankumoukselle. Heidän tavoitteensa olivat monelta osin kunnioitettavia, mutta heidän näkemyksensä mukaan valtio eikä kansan tahto määritteli sen, miten sosiaalinen ja poliittinen muutos saavutetaan. Nuorturkkilaisten ajatus valtion keskeisestä roolista loi pohjan myös Atatürkin vallankumouksellisille uudistuksille.

Nuorturkkilaiset pääsivät valtaan Ottomaanien valtakunnassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja he murhasivat tulkinnasta riippuen satoja tuhansia tai miljoona armenialaista. Armenian kansanmurhasta kiistellään edelleenkin eikä virallinen Turkki tunnusta tapahtunutta kansanmurhaksi, vaan sanoo kuolemien johtuneen kansanryhmien välisistä kiistoista.

Kurdit ovat toinen häiritsevä tekijä Atatürkin turkkilaisessa identiteetissä. Kurdit puhuvat toki turkinsukuista kieltä, mutta Ankaran keskushallinnolle oli erittäin vaikeaa tunnustaa kurdeja omaksi etniseksi ryhmäksi. Kurdin kieltä ei saanut puhua eikä sitä saanut opettaa, ja lisäksi kurdeja kutsuttiin pitkään ”vuoristoturkkilaisiksi”. Kurdien tunnetuimman kapinaliikkeen Kurdistanin työväenpuolueen eli PKK:n kapina Kaakkois-Turkissa jatkuu edelleenkin.

Kesyyntyikö islam?

Kemalismi ja Atatürkin uudistukset eivät täysin onnistuneet poistamaan islamin vaikutusta poliittiseen elämään, vaan islamistiset virtaukset jatkoivat elämäänsä tukahduttamisyrityksistä huolimatta. Islamilainen puolue onnistuikin lopulta vuonna 1996 pääsemään vallankahvaan, kun Necmettin Erbakanin johtama Hyvinvointipuolue (Refah Partisi) nousi hallituksen johtoon. Erbakan ryhtyikin parantamaan Turkin suhteita islamilaisiin maihin, mikä aiheutti negatiivisia reaktioita kemalismin perintöä valvovassa Turkin armeijassa. Erbakan joutui väistymään vuonna 1997 armeijan painostuksen takia, ja häneltä kiellettiin poliittinen toiminta. Samalla Hyvinvointipuolueen toiminta poliittisena puolueena kiellettiin.

Erbakanin väistyessä Turkin islamilainen poliittinen suuntaus ei väistynyt vaan muuntui paremmin kemalistiseen valtioon sopivaksi. Recep Tayip Erdoganin Oikeus- ja kehityspuolue voitti vuoden 2002 parlamenttivaalit, pääsi valtaan ja on tällä hetkellä vastuussa mm. Turkin EU-jäsenneuvotteluista. Erdoganin puolue väittää olevansa samanlainen kuin Euroopan kristillisdemokraatiset puolueet, eli se pyrkii yhdistämään Turkin kemalistisen perinnön ja toisaalta yhteiskunnan islamilaisen perusluonteen. Se, miten tämä todellisuudessa onnistuu, jää vielä nähtäväksi.

Turkki ja EU

Koska Turkki haki EU-jäsenyyttä ja jäsenneuvottelut aloitettiin, on välttämätöntä arvioida, kannattaako Turkkia hyväksyä jäseneksi. Luonnollisesti on olemassa sekä jäsenyyttä puoltavia että sitä kieltäviä tekijöitä.

Turkki houkuttelee, koska sen avulla EU voi todistaa, että se ei ole pelkkä kristittyjen klubi, vaan myös jäsenyysehdot täyttävä islamilainen maa voi päästä jäseneksi. Lisäksi kiehtoo ajatus lännen ja islamilaisen maailman lähentymisestä jäsenyyden myötä, mitä vahvistaa pelko Turkin liukumisesta islamin syliin, jos jäsenyys ei jostain syystä toteutuisikaan.

Nämä ajatukset on kuitenkin helposti todettavissa toiveajatteluksi. Ensinnäkin Turkin maallinen hallinto on ristiriidassa islamin perusoppien kanssa. Atatürkin uudistukset olivat radikaaleja, ja ne on jo aikanaan tuomittu islaminvastaisiksi. Toiseksi Turkki poikkeaa etniseltä rakenteeltaan islaminuskon ”pääkansallisuudesta” eli arabeista. Turkki siis tuskin toimisi kovin menestyksekkäänä roolimallina, vaan pikemminkin etääntyisi muslimimaista EU-jäsenyyden myötä.

Turkin jäsenyys todennäköisesti kuitenkin kaatuu siihen, ettei maa kykene täyttämään jäsenyysehtoja. Ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää eikä niitä saada poistettua kosmeettisilla näennäisuudistuksilla. Lisäksi armeijan asema kemalistisen hallinnon takuumiehenä on sellainen, ettei Turkkia voi pitää vakaana demokratiana. Turkki on EU:lle yksinkertaisesti liian suuri riski, mutta on kokonaan toinen asia, ymmärtääkö EU-maiden poliittinen johto tätä ikävää tosiasiaa.

Turkin jäsenyysneuvottelujen epäonnistuminen ei kuitenkaan tarkoita, että Kemal Atatürkin ajatukset olisivat huonoja ja hänen elämäntyönsä olisi mennyt hukkaan. Atatürk ymmärsi, että juuri islam on Turkin kehityksen este, ja hän pyrki aktiivisesti vaikuttamaan, että islamista tulisi ”vain” yksityisesti harjoitettava uskonto eikä uskonto sekaantuisi politiikkaan. Nämä pyrkimykset ovat sinänsä kunnioitettavia, vaikka uudistusten toteutus ei ansaitsisikaan kiitettävää arvosanaa. Turkin ei kuitenkaan kannata pyrkiä eurooppalaiseksi valtioksi, koska se ei sellainen ole. Takapajuisen islamin otteessa riutuvan islamilaisen maailman johtajaksi siitä sen sijaan voisi olla.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Vaikka se onkin jo pari vuotta vanha, haluaisin huomauttaa, että kurdi ei ole turkinsukuinen kieli, vaikka Turkissa kuulee sitä väitettävän jopa turkin murteeksi.

Kuriositeettina mainittakoon, että Turkissa on ollut vallalla myös käsitys, jonka mukaan esimerkiksi turkki ja suomi ovat sukulaiskieliä, ja nykyäänkin turkkilaiset ystäväni väittävät samaa. Toki tällä niin sanotulla uralilais-altailaisella hypoteesilla on ollut kannatusta kielitieteilijöidenkin keskuudessa, mutta nykyään sitä ei juurikaan kannateta.

Vasarahammer kirjoitti...

Kiitos!

Tarkistin asian jonkin aikaa tuon kirjoituksen jälkeen eli kurdi ei todellakaan ole turkinsukuinen kieli. En kuitenaan korjaa vanhaa tekstiä, vaan se saa jäädä tänne virheineen.

Tuo käsitys turkin ja suomen sukulaisuudesta saa minun puolestani elää, koska sen avulla suomalainen tulee hyvin juttuun turkkilaisten kanssa.